Artikkeli: Vanha näytelmä saa uudet siivet
12.11.2024
Teksti ja kuvat: Iida Kannelsuo
Kuvassa vasemmalta näyttelijät Sylvia Södö, Ruska Haavisto, Siri Kerola, Mira Moisanen, katsomossa Jussi Ahtinen, näyttelijät Miska Myllylä, Jenni Kleemola, Aada Oinas, Jenna Vanha, OYT:n puheenjohtaja Julia Latvala ja ohjaaja Emilia Siponen
On pimeä lokakuun ilta, kun kävelen Oulun keskustan halki Valveelle. Valveen aula on himmeästi valaistu, ja kahvilan valot kutsuvat minua. Kahvilassa kuulen iloisen tervehdyksen, ja kävelen pöydän luo. Pöydässä istuu OYT:n ohjaaja Emilia Siponen ja Jussi Ahtinen, joka on vaikuttanut 1960-luvulla OYT:ssä. Olen täällä tapaamassa Jussia, koska vuonna 1968 hän on ollut mukana näytelmässä Minä olen vieras makkara maailman lihasopassa, joka nyt saa uudet kasvot Emilia Siposen ohjaamana.
”Hirvittävän sympaattinen teksti”, Jussi kuvailee käsikirjoitusta, jonka pohjan on aikanaan kirjoittanut Tuula Hiltunen. Ahtinen kertoo, kuinka muut näytelmässä mukana olleet, Elli Maalismaa, Jorma Huusko, Helena Hänninen, Arto Ahlakorpi, Irma Hänninen ja Kari Kuutti yhdessä kävivät näytelmän kohtaukset läpi liuska kerrallaan ja tekivät muutoksia tekstiin. “Yhdessä analysoitiin ja muunnettiin tekstejä”, kuvailee Jussi. Näytelmä on siis kaikkien mukana olleiden näyttelijöiden yhteinen teos. Ahtinen myös kertoo, kuinka sen aikaisella työryhmällä oli ollut loistava yhteishenki. Näytelmäporukka ei kuitenkaan pysynyt yhdessä, sillä osa muutti muihin kaupunkeihin, jopa ulkomaille.
“Tuula Hiltunen oli lahjakas kirjoittaja, hurmaava henkilö”, kertoo Jussi näytelmän käsikirjoittajasta. Näytelmä oli täysin Tuulan idea, joka sai inspiraatiota maailman laajentumisesta ja edellisestä ikäpolvesta erkaantumisesta. Televisio oli toiminut suurena etuna tähän. Tuntui kuin koko maailma olisi käsillä tavoitettavissa. “Vietnamin sotakin tuli suoraan olohuoneeseen”, muistelee Jussi. Ouluun oli muutama vuosi aiemmin auennut uusi yliopisto, ja moni opiskelija oli kotoisin maalta, palatessaan kotiin moni nuori aiheutti konflikteja perheensä sisällä uusien yliopistosta saatujen ideoiden vuoksi. Tämä aihe on mukana myös Minä olen vieras makkara maailman lihasopassa -näytelmässä. Iso osa inspiraatiota oli nuorten kapinassa kaikenlaisia auktoriteetteja, kuten koulujen rehtoreita, vastaan. “Oltiin vallankumouksellisia”, ilmaisee Ahtinen ja jatkaa: “Che Guevara oli kova sana”. Nuoret kokivat olevansa maailmankansalaisia. Uusia inspiraation ja ihailun kohteita oli paljon, kun maailma tuli yhteiseksi. Myös Kaisa Korhosen tekemät työväenlaulut, “voimalaulut”, toimivat innoituksena työryhmälle.
Kuvassa vasemmalta Siri Kerola, Aada Oinas, Jenni Kleemola, Ruska Haavisto ja Mira Moisanen
Minä olen vieras makkara maailman lihasopassa -näytelmää kävi tuolloin 1960-luvulla katsomassa pääasiassa nuoria ihmisiä, jotka olivat innostuneita näytelmän aiheesta. Näytelmä esitettiin useamman kerran, myös kulttuuritapahtumien alussa. Jussi kertoo, että hänen lempiosansa näytelmässä on kirkon tuhoaminen. ”Nehän oli raivona meille siitä kirkon murskauksesta” hymähtää Jussi. Hän kertoo palautteen näytelmästä olleen positiivista, mutta kriitikoitakin löytyi. “Oli ihanaa ärsyttää. Tarkoituksena oli lumota yleisö, myös ärsyttää”, kommentoi Jussi.
”Kerta kaikkiaan lumoavaa, naurettavaa ja ihanaa”, kuvailee Jussi tunnelmiaan siitä, kuinka näytelmä pääsee taas lavalle. Ahtinen pääsi seuraamaan näytelmän harjoituksia, jossa hän kehotti nykyistä työryhmää ”Ottamaan irtiottoa meistä vanhoista pieruista”. Hän myös kuvaili, kuinka sympaattista on olla täällä näkemässä näytelmän uudestaan heräämistä. Työryhmällä oli myös mahdollisuus kysyä Jussilta kysymyksiä näytelmän hahmoihin liittyen ja he saivat Ahtisen vastauksista lisää työkaluja näytelmän rakentamiseen. ”Oi nuoruus”, toteaa Jussi Ahtinen ja hymyilee näyttelijöiden innolle.