Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017
Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017 on kutkuttavaa dialogia sisältävä absurdi katsahdus kahden miehen päivään. Miesten tulee valita novelli kustantajalle iltaan mennessä, mutta henkilökohtaiset ongelmat, kalastus, rahan puute ja unet tulevat kuitenkin väliin. Näytelmä on tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä.
Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017 on käsikirjoittaja-ohjaaja Matti Sipolan ensimmäinen kokopitkä näytelmä. Sipolan aiempia teoksia ovat lapsille suunnatut lyhytnäytelmät Nallea jännittää ja Uhrak Ellan. Näytelmän toisen pääosaesiintyjän sekä musiikista ja grafiikasta vastaavan Aleksi Lappalaisen kanssa Sipola on luonut Etsivä Koistinen -Youtube-sarjan, jonka pohjalta tuotettu monitaiteellinen teatteriperformanssi herätti suurta kiinnostusta Suomen ylioppilasteatterifestivaalilla Porissa 2017.
Näytelmän prologina toimiva lyhytelokuva Palkattomat pojat esitetään pe 21.9. klo 19 Valvenäyttämöllä. Esitykseen on vapaa pääsy. Lyhytelokuvan pääsylippuja jaetaan yleisölle saapumisjärjestyksessä noin puoli tuntia ennen esitystä salin ovelta. Ei ennakkovarauksia, katsomon kapasiteetti 46 henkilöä.
Ensi-ilta pe 5.10.2018 klo 19 Valvenäyttämöllä.
Muut esitykset: pe 12.10. (PERUTTU) / la 13.10. (PERUTTU) / pe 19.10. / la 20.10. / pe 2.11. / la 3.11. / pe 9.11. / pe 16.11. / la 17.11.
Kaikki esitykset klo 19 Valvenäyttämöllä. Kesto: n. 45 min
Liput 10/5 €
Veikkaus-kortilla 2 € alennus normaalihintaisesta lipusta (1 alennuslippu / kortti). Kulttuuripassilla lipun hinta 1 €. Esityksissä käy Kaikukortti. Liput Valveen lippumyymälästä, p. 08-5584 7575, avoinna ke–su klo 12–19 (Hallituskatu 7). Huom! Lippuvaraukset tulee lunastaa viimeistään vuorokautta ennen esitystä!
Liput myös osoitteesta ticketmaster.fi
Käsikirjoitus ja ohjaus
Matti Sipola
Tuottaja
Valtteri Pikkarainen
Tuotanto/OYT
Ari-Matti Lappalainen
Johtiskummi
Halla Lainepää
Puvustus, lavastus ja tarpeisto
Minna Taipale
Valosuunnittelu- ja ajo
Jake Ronimus
Musiikki ja äänisuunnittelu
Aleksi Lappainen
Ääniajo
Pekka Hartikainen
Kuvat
Aleksi Lappalainen, Ari-Matti Lappalainen ja Matti Sipola
Juliste, käsiohjelma ja videot
Aleksi Lappalainen
Mainos lavalla
Valtteri Pikkarainen ja Kasim Cevirel
Lavalla
Aleksi Lappalainen
Matti Sipola
Palkattomat Pojat -lyhytelokuva
Käsikirjoitus Matti Sipolan dialogin pohjalta
Matti Sipola ja Aleksi Lappalainen
Ohjaus
Matti Sipola ja Aleksi Lappalainen
Kuvaus
Aleksi Lappalainen ja Ari-Matti Lappalainen
Editointi, äänet ja musiikki
Aleksi Lappalainen
Pienoismalli
Minna Taipale
Apupoika
Kari Lappalainen
Juliste
Aleksi Lappalainen
Kuuluttaja
Jake Ronimus
Rooleissa
Aleksi Lappalainen
Matti Sipola
Matias Tapaninen
Ari-Matti Lappalainen
Palkattomat pojat -lyhytelokuva:
Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017 mediassa:
Oulun ylioppilaslehti 4.10.2018: Matti Sipolan haastattelu. Teksti: Petri Huttunen. Lue haastattelu tästä.
Nousu.net 11.10.2018: kritiikki. Teksti: Pete Huttunen. Lue kritiikki tästä.
Toinen näytös 2/2018: kritiikki. Teksti: Eeva Kauppinen. Lue kritiikki tästä.
Facebook-event: OYT esittää: Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suome
Facebook-event: OYT esittää: Palkattomat pojat
Kaleva.fi menot: OYT esittää: Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017
Kaleva.fi menot: OYT esittää: Palkattomat pojat
Oulunylioppilaslehti.fi menot: OYT esittää: Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017
Oulunylioppilaslehti.fi menot: OYT esittää: Palkattomat pojat
Lehdistö- ja mediasivuille pääset tästä. Sivuilta löytyvät myös painolaatuiset promokuvat.
Yhteistyössä: